Näköaloja

hotellista

Samasta hotellista voi olla monta erilaista näkymää. Nyt jos kaulaansa oikein venytti, saattoi nähdä Utrechtin kuuluisimman (?) tai ainakin näkyvimmän maamerkin. Keskustassa kun on kielto rakentaa tätä kellotornia korkeampia rakennuksia.

Kyselin työkaveriltani miksi kellot soivat iltaisin 21.55 eikä siihen kuulemma ole mitään syytä. Seuraavana iltana kuulin soittoa vielä myöhemmin. Myös melodiat olivat sattumanvaraisia. Osittain myös ajankohtaisia, kun siellä on soitettu muun muassa David Bowien tuotantoa.

Varsin vaikuttava kellotorni. Sen ja tuomiokirkon alle olisi päässyt museovierailulle, mutta eivät käy yksiin työläisen ja museoiden aikataulut. 

Kurssimaisemia

ja maisemia

Olin kurssilla. Lähdin maanantaina ja palasin eilen. Kurssipaikkana Driebergenissä Hollannissa sijaitseva hotelli The Bergse Bossen. Ympäristön maisemat olivat varsin komeat.

Harmi vaan, että me näimme nämä maisemat vain kurssihuoneen seinällä olevassa valokuvassa.

Kurssilla  oli varsin antoisaa ja mukavaa, mutta kyllä koti on aina koti.

Lukuvuorossa: Donna Leon Ansionsa mukaan, Otava 2016, oma ostos omaan kirjastoon. Luettu jo. 

Lukuvuorossa: Joan Didion Maagisen ajattelun aika, Like 2012, oma ostos omaan kirjastoon maaliskuussa 2015. Melkein luettu. 

Lukuvuorossa: Susan Cain Growing up as an introvert in a world that can't stop talking, Penguin Random House UK, 2016, ostos Amsterdamin lentokentältä. 

Kurssin oppi

Itsestäni

Ajoittain sitä oppii itsestään uusia asioita. Tai oivaltaa jotain sellaista, minkä on kenties aina tiennyt. Tämän kurssin ikävät asiat saivat minut huomaamaan uusia piirteitä itsessäni.

Onnellisimmillani olen kiireettömänä kamera kädessäni.

Turhautuminen itkettää enemmän kuin moni muu asia.

 Aitous on asia, jota arvostan.

Valo, maiseman avaruus saa sydämeni läikähtelemään.

Tarvitsen ulkoilmaa. Enemmän kuin olen siitä viime aikoina nauttinut.

 Haluan tietää määränpään, vaikka joskus polulta eksyisinkin.

On hyvä oppia. Kertakaikkiaan hyvä. Tietää sitten mitä tehdä, mitä välttää ja miten asiat vaikuttavat. Kun vain muistaisi kaiken oppimansa ja osaisi soveltaa, niin hyvä tulisi.

PS: Kaikki kuvat on otettu autosta, matkalla kurssipaikalta viimeisen yön hotellille. Kiitos työkaverille kyydistä!

Näkymiä

hotelleista

Vietin viime viikon kursseilla. Matkustin kurssipaikalle maanantaina ja kotiuduin eilen. Pitkä ja uuvuttava reissu. Kurssipäivät venyivät, uudet maisemat, ympäristö, ihmiset ja vieraan kielen puhuminen uuvuttavat enemmän kuin tavallinen työviikko.

Näkymä hotelli Bergse Bossenin ikkunasta. 

Viimeiseen kurssipäivään toi draamaa se, ettei minulle oltukaan varattu hotellihuonetta viimeiseksi yöksi. Kurssi kun loppui torstaina siihen aikaan, etten viimeiselle lennolle olisi ehtinyt. Matkatoimisto buukkasi nopeasti uuden huoneen uudesta hotellista, mutta kun saavuin paikalle ei varausta löytynyt. Olivat tehneet varauksen vasta tulevaksi yöksi. Onneksi tilaa kuitenkin löytyi ja pizzataksi toimi.

Holiday Inn - lähellä Schipollin lentokenttää. 

Myöhäisen saapumisen vuoksi vietin vielä yhden yön pois kotoa, vanhemmillani. Tuntuu kun olisi ollut poissa ikuisuuden. Ehkä sen tunteen aiheutti viisi yötä ja kolme eri sänkyä. Ja sen kyllä päätin, että jatkossa otan oman (litteän) tyynyn mukaan minne tahansa matkustankin.

Sinisiä sävyjä

Tammikuussa

Tammikuun kovien pakkasten aikaan kävin lämmittelemässä Hollannissa. Tutussa paikassa Utrechtissa. Tuohon aikaan taisivat säännöllisesti tuota väliä kulkevat olla vielä lomalla, sen verran tyhjää lentokoneessa oli.

Ja kun koneessa oli tyhjää, kehtasin ottaa kuvia likaisen ikkunan takaa. Oli niin häkellyttävän sinistä, todella hyytävän näköistä.

 

 

Hotelli oli tällä kerralla eri. Lähellä rautatieasemaa ja raitiovaunuja. Mukava moderni huone, jossa olisin viihtynyt pidempääkin.

Hotellihuoneen tuoli. 

Kuva aulasta. 

Aamiainen oli loistava, vaihtoehtoja riitti. Sijainti vallan mainio. Täällä voisi yöpyä toistekin, vaan katsotaan miten käy.

Tyhjällä lennolla

ja lentokenttäostoksilla

Kävin taas työmatkalla. Menomatkalla kone oli poikkeuksellisesti lähes tyhjä.

Eipä sitten kukaan kuullut mahdollista kuorsaustani. Aikainen herätys luo aina tarpeen lyhyille torkuille. Puoli tuntia riittää pitämään virkeänä aina iltaan asti. Niin tälläkin kerralla.

Näinä aamulentoaamuina ei tule mieleeni syödä edes sitä 80-lukulaista luonnonjugurtti-mysliaamiaista kotona. Olen päättänyt aloittaa tällaiset aamuni kentällä ruisleipä - maitokahviaamiaisella, vaikka se käsittämättömän kallista onkin ja ruisleipäkin on pienentynyt kuukauden sisällä ainakin kolmanneksen.

Aamiaista syödessäni bongasin sivusilmällä Marimekon myymälän. Oli muuttanut. Koska aikaa oli, kuten yleensäkin, kävin katsomassa myymälän tarjontaa. Olen nimittäin himoinnut tiettyä mustaa Marimekon laukkua jo pitkään ja kuinka ollakaan se oli alessa (-30%, poistuu mallistosta), enkä sitten voinut vastustaa. Ostin. Poistuva malli ja kaikkea. Juuri se mitä olen havitellut.

Mariskooli on otettu kuvaan mukaan laukun kokoa demonstroimaan. 

Olen tyytyväinen hankintaani. Laukkuun nimittäin mahtuu. Kotiuduttuani oli pakko kuvata laukku ja sen sisällys: passi, erinäisiä papereita, kaksi kirjaa, kaksi kynää, kaksi pastillirasiaa, pussukka, jossa lisää pastilleja, nenäliinapaketti, puhelimen laturi, pieni pokkarikamera kotelossa, huivi lentokoneeseen, lisää pastilleja, työpaikan kulkukortti kaulanauhassa, huulirasva sekä kohtuullisen kokoinen lompakko, niin ja myslipatukka kriisitilanteita varten.

Erinomainen hankinta, selittelen täällä tätä itselleni. Eikä laukkuja voi koskaan olla liikaa, eihän?

Lukuvuorossa: Sue Monk Kidd The Secret Life of Bees, Headline Book Publishing, ostos Shannonin lentokentältä Irlannista, 2012. 

Kukkia, kukkia

paljon kukkia

Löytyvätkö maailman halvimmat kukat Amsterdamista? Tai edes Euroopan?

Ei voi kuin huokaista ja ihastella. Eikä tarvitse ihmetellä, että kaikki hankkivat kukkia kotiinsa.

Hotellimmekin olisi ehkä voinut panostaa tuoreisiin kukkiin. Olisi sopinut paremmin tuohon kylttiin vastaanoton tiskillä. Vaikka kyllähän se toisaalta on niinkin, että elämä on välillä rumankaunista. Muuten oikein mainio hotelli, mainiolla paikalla museoiden lähellä, puiston laidalla.

Rauhaisaa viikonloppua kaikille! 

Miniloma

Amsterdamissa

Olin ystävien kanssa lomalla Amsterdamissa, perjantaista maanantaihin. 

Vaikka olen käynyt Amsterdamissa aikaisemminkin, ei kaupunki pettänyt tälläkään kertaa. Tykkään kovasti.

Lisää tapahtumia ja kokemuksia matkan varrelta on varmasti tulossa,  mutta ensin karistellaan pois pölyt ja rapsutellaan kissoja.

Kävin taas

Utrechtissä, Hollannissa

Vietin osan työviikostani taas Utrechtissa, Hollannissa. Tässä tämänkertainen näkymä hotellihuoneestani. Aikaisempi näkymä tämän samaisen hotellin ikkunasta on tallennettu tänne. 

Työkaverini kanssa kävelimme hieman kanavan rannalla ja päädyimme syömään intialaiseen. Oli tosi hyvää. Voin mennä toistekin.

Uskoakseni tämä oli nyt viimeinen työmatka vähään aikaan. Se sopii kyllä minulle, vaikka kyllä matkailukin aina avartaa ja tuo uusia tuulia tullessaan.

Lukuvuorossa: Bergstrand Mikael, Delhin kauneimmat kädet, Bazaar, 2014, ostos Helsingin Kirjamessuilta 2014. 

Lukuvuorossa: Mas, Diwan, De Maigret, Berest How to be Parisian where ever you are, Ebury Press, 2015, ostos Schipollin lentokentältä kun kirja loppui matkalla kesken (selityksen makua, tiedän...) 

Anteeksi, vein paikkanne

Työmatkalla

Kävin kahden päivän tapahtumassa Amsterdamissa. 

Hotelli oli ihastuttava, moderni ja siisti, huoneet kauniita, sänky hyvä ja seinämaalaus kuin tarkoitettu kissabloggarille. 

Maisemissa olisi tälläkin kerralla ollut toivomista, mutta kaikkea ei voi saada. Eihän? Vaikka ei kai näissä lentokenttähotelleissa koskaan maisemilla juhlita.

Kotimatkalla minulle osui kaikkien pitkäjalkaisten toivepaikka, paikka varauloskäytävän kohdalla. Tällaiselle mäyräkoiramalliselle ihmiselle siinä oli ruhtinaallisesti tilaa. Anteeksi vinttikoiramalliset kanssamatkustajat! Vein paikkanne. 

Oli pakko ottaa kuva. Kuvasta ei kuitenkaan näy, että vaikka laitoin jalat suoriksi, matkaa edessä olevan penkkiin oli vielä ainakin kaksikymmentä senttiä. Mukana matkalla minulla oli muutamat kissankarvat, kuten kuvasta näkyy. Omaa kaksikkoa en ollut tiistai-illan jälkeen nähnytkään ja housutkin oli puhdistettu kissankarvoista useamman kerran.  Aina niitä vaan riittää - kissankarvoja. 

Lukuvuorossa: Atkinson, Kate, Eikö vieläkään hyviä uutisia? Atschi-pokkari, 2015, ostos kirjakaupasta.