Pari kuvaa talvesta

Hyytävää ja kaunista

Minä olen miettinyt ajoittain jo pidemmän aikaa sitä kuinka talvi näyttää kuvissa kauniilta. Aurinkoisena päivänä hyytävässä pakkasessa tai kamalassa lumipyryssä ja loskassa. Kuvissa talvi on aina kaunis. Niin kaunis, että piti ryhtyä kuvaamaan sitä sisältä ikkunasta. Ulos en näillä pakkasilla tänään nenääni laittanut, paitsi hetkeksi takapihalle suunnittelupuuhiin.

Lisäksi olen viime aikoinan miettinyt sitä mistä viha saa alkunsa. Vielä minulla ei ole aavistustakaan, kerron jos keksin. Viha on kamalan voimakas ja paha jo sananakin. Itse en voi sanoa vihaavani mitään tai ketään, mutta on asioita jotka ärsyttävät. Sehän ei ole sama asia, eikä läheskään niin voimakas. Asiat, jotka ärsyttävät ovat erilaisia, esimerkiksi ihmiset jotka liukuportaat ylöspäästyään pysähtyvät niiden yläpäähän, eivätkä ymmärrä, että takaakin on tulijoita. Tai ihmiset, jotka työntävät kärryjä kaupassa suoraan eteenpäin katse sivulle kääntyneenä. Onhan näitä, mutta viha. Mistä se oikein saa alkunsa?

Kuusi kuvaa kesästä

Haaste Saaripalstan Sailalta

Jos olen opetellut hitaaksi lukijaksi, niin tunnustaudun myös muulla tavoin hitaaksi. Tai jos ei hitaaksi, niin ajoittain huonomuistiseksi. Olen nimittäin saanut tämän haasteen Sailalta jo aikapäivää sitten. Kuusi kuvaani kesästä. Kuvat kertovat minulle lämmöstä, valokuvauksesta, ystävistä, pienistä retkistä ja kodista. 

Enemmänkin olisin voinut laittaa, mutta täytyy sinnitellä edes tuon yhden säännön kanssa nyt tunnollisesti.

Brunssilla

Sunnuntaina

Sunnuntaina kävin pitkän ajan jälkeen (P-projekti...) brunssilla ystäväni A:n kanssa. Hän ystävällisesti lähetti listan vaihtoehdoista tutkittavakseni, varasi paikat ja maksoi brunssini. Kiitos A!

Paikaksi valikoin Fleminginkadulla olevan espanjalaisen, Bar Conin. Tämä osoittautuikin kaikin puolin kelpo paikaksi. Ruoka oli maukasta ja sitä oli riittävästi, jälkkärikakut sulivat suussa.

Suhteellisen pieni tila oli kaunis ja varsin äänekäs. Paikalle sattui samaan aikaan kaksi syntymäpäiväseuruetta (Mikä hieno tapa juhlia synttäreitä!), joten naurua ja äänekästä puhetta riitti. Ehkä vähän liiankin paljon ääntä minun makuuni. Tämä tosin on vain minun ongelmani, sillä kun kotihiiri siirtyy ihmisten ilmoille, näin voi hyvinkin käydä.

Tykkäsin kovasti ja voisin mennä uudelleenkin, vaan kun on niin paljon tarjontaa, niin ehkä pitää seuraavaksi taas joku uusi paikka kuitenkin testata.

Opettelin hitaaksi

lukijaksi

Jossain kohdin opettelin hitaaksi lukijaksi, sellaiseksi joka lukee muutaman sivun ajatuksella eikä hotkaise sivuja toisensa perään. Opin hitauden ja nyt toivon, että oppisin nopeammaksi. Tai edes keskittymään paremmin siihen mitä teen. Jo vartinkin lukeminen tuntuu ikuisuudelta. Sellaiselta, että sen jälkeen pitää ottaa puhelin käteen ja surffailla.

Ehkä tämä olisikin jotain sellaita, mistä tänä vuonna pitäisi opetella pois?

Onnen läikähdyksiä

Hyvä viikonloppu

Vaikka P-projekti oli ihana, tuntuu ihanalta myös saada oma elämä takaisin. Tehdä muutakin kuin siivota, kantaa ja antaa ruokaa ja tyhjentää niitä paikkoja missä kuninkaatkin käyvät yksin. Tänä viikonloppuna olen nauttinut myös toisenlaisesta elämästä. Olen tehnyt pari pikapyrähdystä kissaihmisilla ja tehnyt pakottavan yllätyskäynnin, käynyt syömässä maukasta keittoa ja vieraillut äidilläni.

Tänään lähdimme äitini kanssa Loviisaan, veljeni oli kuskina. Loviisassa on kerrassaan upeita taloja ja vaikka niitä emme pysähtyneet kuvaamaan, oli kamera silti matkassa. Ja kun toinen ajaa, voi kuvausintoaan tyydyttää vaikka liikkuvan auton ikkunasta moottoritiellä.

Seuraava brunssiajankohta on sovittu, pientä alkuvirittelyä muihin rientoihin ja läikehtivä ilontunne rinnassa on hyvä lopettaa viikonloppu ja painua pehkuihin lukemaan ennen nukkumattia. Päiväunista huolimatta se taitaa tulla aikaisin ja hyvä niin.

Huonon viikon hyvä loppu

ja erinomainen viikonloppu

P (niin kuin pentu) -projektin lopun jälkeen olen yrittänyt päästä muissa asioissa ajan tasalle. Olen kuurannut laittioita, vienyt lehtipinoja kierrätykseen, pyyhkinyt pölyjä ja pessyt kissanvessoja, hoitanut yhdistysasioita ja tehnyt tarvittavia ostoksia. Tekemistä on riittänyt, niin töissä kuin kotona.

Erinäköisten (teknisten) vaikeuksien johdosta mieli on ollut ajoittain apea, eikä tilannetta ole yhtään helpottanut ajoittain otsan korkeudella roikkuneet pilvet. Vaan mitä tapahtuu kun esiin tulee aurinko?

Auringon valo räjäyttää maailman ja tunkeutuu silmien kautta takaraivoon asti. Räjähdysmäisesti. Sitä näkee ja tuntee ihan toisella tavalla, jaksaa ja innostuu. Onneksi olemme menossa valoisampia aikoja kohden ja helmikuussa on yleensä aurinkoakin enemmän ja sitten onkin kohta jo maaliskuu ja sen jälkeen kevät. Aah.

Hyvää ja onnellista

2019

Toiset tekevät yhteenvetoja menneestä, minä katson mielummin tulevaan. Niin olen elämäni asioiden kanssa tehnyt lähes aina. 

Lupauksia en ole tehnyt, vaikka ajatuksia siihen suuntaan onkin pyörinyt. Ruokahävikin kanssa on edelleen tekemistä, joten sen pienennys jatkukoon. Ja sitten on sellainen tunne, että kaipaisin jotain. Jotain uutta, jotain muutosta, jotain. Mutta mitä? Ehkä tulevaisuus näyttää ja tuo tullessaan, jos on asioille avoin.

Se on selvää, että jooga jatkuu. Kevätkaudelle olen jo ilmoittautunut. Ilman sitä olisin varmasti vieläkin kankeampi ja enemmän jumissa. Siellä mieli lepää ja puolentoistatunnin harjoitus menee kuin siivillä. 

Kirjoille tarvitsen enemmän aikaa. Ja kirjoja varten tarvitsen parempaa keskittymiskykyä. Elämästä on tullut jollain tavoin repaleista ja se kuluttaa. 

Olisiko vuoden 2019 teemat siis: 

• ruokahävikin pienentäminen
• jooga
• kirjat
• keskittyminen asioihin, yksi kerrallaan
• jotain uutta

Asioita joita varmasti jatkan, ovat: 

• valokuvaus
• yhdistystoiminta
• teatterit

Mielestäni tässä on jo ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Luvattuna tai muuten vaan. 

Erinomaisen hyvää uutta vuotta 2019!