Muistoja

ja aarteita

Kuten varmasti on tullut kaikille selväksi, täällä raivataan. Ihan jokaista muistoa ja aarretta en ajatellut esitellä, mutta tämä on lähes pakko esitellä.

Minä olen ollut Turussa, ilmoitan hieman sarkasmia äänessäni. Muistan kyllä mihin tämä matka liittyi ja mukavaa oli, mutta onko minun silti pitänyt säilyttää Turun kartta ja juna-aikataulu vuodelta 1999 - 2000?

Näitä aarteita esitellessäni mietin minkälaisen kuvan itsestäni annan. Ei ehkä näiden juttujen perusteella uskoisi, että on täällä kyllä ihan siistiäkin. Paitsi kaapeissa ja siihen minä nyt muutosta olenkin hakemassa. Kauan tämä urakka tuntuu vievän, mutta on onneksi aikaa.

Eiffel-torni

ja sen kauniit muodot

Olen kovasti viehättynyt Eiffel-tornin muodoista. Ehkä sen vuoksi tänne on kotiutunut muutamia asioita aiheeseen liittyen: eilen esitelty karkkirasia, kuvassa oleva toinen pieni karkkirasia, isäni 80-luvulla Pariisista tuoma mini-Eiffel, konjakkipullo sekä Eiffel-tornin rakentamisesta kertova sarjakuvakirja. 

Voisi kai sitä ihmisellä kummallisempiakin tykkäämisen kohteita olla?

Kunhan olen saanut vanhoja kuvia skannattua, 

täytyy laittaa kuvia käynnistäni Eiffel-torniin tänne.

Kummisetäni

syntymäpäivä

Tänään olen juhlistanut kummisetäni 75-vuotispäiviä. Onnea vielä kerran! 

Kummisetäni on aikamoinen nikkari ja hänen kädentaitonsa ovat huippuluokkaa. Syntyy puukkoja, kyniä, astioita, ja mitä vaan. Puusta sorvaten, takoen tai melkein mitenkä vaan. Isäni kertoi, että jo nelivuotiaana pikkuveljensä kulki suuri puukko tupessa kupeillaan. Joku vieras oli sitten veljesten äidiltä, minun mummultani, kysynyt eikö pelkää, kun toinen on niin pieni ja puukko on niin iso. Mummo oli vastannut, ettei tarvitse pelätä, lapsi on siihen jo niin tottunut! Nykyään tällä saisi varmasti lastensuojeluviranomaiset kimppuunsa. 

Minä sain matkalta muistokseni kummisetäni tekemän kynän. Istuu käteen hienosti ja pehmeästi. 

Itkupilli

Iästä riippumatta

Muistan kuinka katsoimme äitini kanssa Pieni talo preerialla -sarjaa ja itkimme joka jaksossa. Isäni ja veljeni katsoivat myös ja vilkuilivat meitä koko ajan. Välillä jompikumpi sanoi: "Joko ne itkee?" En ole niistä ajoista paljoa muuttunut. Katsoin eilen romanttisen komedian ja itku alkoi jo tuntia ennen loppua. Minkäs sitä itselleen voi. Tiedä sitten kuinka paljon eilinen jooga ja itkeminen vaikuttivat asiaan, mutta tänä aamuna minulla oli herätessäni ikävä päänsärky. Ensimmäisen kerran heräsin ennen seitsemää kiitos Helmi-kissan, seuraavalla kerralla kello kymmeneltä. Otin päänsärkytabletin ja menin uudelleen sänkyyn. Lopullinen herätys olikin sitten vasta puoli kahdeltatoista. Päänsärky oli onneksi kaikonnut. 

Minä itken ilosta, surusta, itken kun näen jonkun onnistuvan, itken kun olen vihainen. Varsinainen itkupilli siis. 

Väärä muisto

ja miten se menikään

Minulla oli sormus kateissa reilun vuoden kunnes sen viime viikolla vihdoin löysin. Ajattelin sormusta usein, sillä se on lempisormuksiani. Minulla oli muisto, että olin ollut matkoilla, kotiin tultuani laittanut sormuksen jonnekin ja samalla ajatellut: "Tänne kun mä sen laitan, niin en kyllä varmaan koskaan sitä löydä." 

Taisi olla väärä muisto. Löysin sormuksen eteisen lipaston takaa siivotessani perusteellisemmin (eli siirsin myös lipaston takana säilytyksessä olevia tauluja). Oikeampi muisto olisi varmasti ollut tämä: "No nyt se tippu! Jos en nyt heti nosta sitä niin en kyllä muista minne se meni." 

En sitten nostanut.