Sivut

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kuka katsoo televisiota?

Mitä sieltä tulee?

Joskus ennen avasin television töistä tultuani ja surffailin kanavalta toiselle. Aina jostain löytyi jotain sopivaa. Nykyään avaan television yhä harvemmin ja harvemmin ja olen aika pihalla siellä esitettävistä ohjelmista ja sarjoista.

Muutama päivä sitten ajauduin keskusteluun televisio-ohjelmista ja päädyin sen avulla katsomaan Yle Areenasta sarjaa Ne kesät Intiassa. Ihastuin ja nyt olen katsonut ensimmäiseltä tuotantokaudelta jo lähes kaikki jaksot. Toinen tuotantokausi odottaa katsomistaan ja enempää ei tätä sitten kuvattukaan. Sääli.

Sain muitakin vinkkejä, mutta ne olen jo unohtanut. Mitä sinä suosittelisit Downton Abbey fanille, joka pitää myös tästä brittisarjasta?


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Havaintoja

viikon varrelta


  • Olen hieman jumissa joululahjaksi saamani Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjan kanssa. Aloitin rehvakkaasti kirjoittamalla tämän kuukauden tavoitteeksi unelmieni löytämisen. Kolmen unelman löytämisen. Enkä millään tiedä/keksi/huomaa mistä unelmoin. Kääk. Voiko ihminen olla ilman unelmia?
  • Valon määrä on lisääntynyt. Kun lähdin perjantaina ajoissa töistä, havahduin valoon. Valo saa minuun liikettä. Kiinnostun sisustamisesta, valokuvauksesta ja keltaisesta ja vihreästä ja väreistä. Tuntuu, että herään vaikken tiennyt edes nukkuvani. 
  • Linnut laulavat jo kevättä.
  • TV:stä kuuluva urheiluselostus on edelleen mieltäni rauhoittava, hyvän olon ääni. Peruja lapsuudestani, oletan. 
  • Liian vähäiset yöunet viikolla, ei ole hyvä juttu. Lauantai-iltana menin yhdeksältä nukkumaan ja heräsin tänä aamuna hieman kahdeksan jälkeen. 



sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Ihon alle

Mutta miten sieltä pois?

Aina joskus, aika harvoin onneksi, jokin asia, tapahtuma tai yksittäinen lausahdus päätyy suoraan ihon alle ja jää vaivaamaan. Tänään kävi niin. Kysyin saanko valokuvata, jäin odottamaan vastausta ja tuntematon ulkopuolinen pariskunta jäi päivittelemään kysymystäni, neuvomaan, opastamaan ja katsomaan minua kuin ulkoavaruudesta tipahtanutta outoa oliota. Ja he jatkoivat ja jatkoivat ja jatkoivat ja jatkavat varmasti edelleen.

Kysyin siis galleriassa saako siellä kuvata. Paikalla töissä ollut ystävällinen rouva ei tiennyt ja yritti kysellä asiasta, ilmeisesti gallerian omistajalta. Vastausta ei ehtinyt käyntini aikana tulla, mutta töissä ollut rouva antoi luvan kuvata näyttelyssä ollutta omaa teostaan. Ulkopuolinen pariskunta hoki hokemasta päästyään tekijänoikeuksista ja siitä kuinka taiteilijoilta pitää kaikilta kysyä lupa ja kaikkea muuta. Sanoin olevani tietoinen asiasta ja kerroin, että juuri siksi kysyn lupaa. Ei ollut tehoa, eikä minua todellakaan kuultu. Mistä tuo pariskunta tiesi mitä galleristi oli taiteilijoiden kanssa sopinut? Mistä he tiesivät, vaikka lupa olisi ollut ja kuvaaminen ehkä toivottuakin mainostamista?

Tutustuin näyttelyyn ja koko sen ajan pariskunta jatkoi aiheen käsittelyä. Kaikkinensa galleriakäynnistä jäi paha maku suuhun.



Sen jälkeen olen miettinyt mikä sai asian jäämään ja pyörimään ajatuksiini ja ennen kaikkea miten saan sen sieltä pois?

lauantai 13. tammikuuta 2018

Ensimmäisiä viikkoja

tästä vuodesta

Toistaiseksi olen:


  • käynyt munkkikahveilla Kasvihuoneilmiössä
  • osallitunut kissanristiäisiin
  • kahvitellut äitini kanssa
  • käynyt vuoden ensimmäisellä työmatkalla
  • ihaillut sinistä taivasta
  • nukkunut liian vähän
  • ostanut uudet värikynät ja unohtanut ne saman tien
  • osallistunut ranskankieliseen viininmaistajaistilaisuuteen (en puhu sanaakaan ranskaa)
  • hyräillyt Kirkaa Pariisin lentokentällä (ennen kuulutuksia tuleva melodia on ihan varmasti nuotilleen sama kuin yhden Kirkan biisin alku)
  • itkenyt ystäväni koiraa samaisella lentokentällä
  • nukkunut äitini vieressä ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden
  • syönyt liikaa peltilihapiirakkaa
  • sortunut Iittalan alennusmyynnissä
  • hankkinut muutaman peltipurkin
  • ulkoillut liian vähän 
  • aloittanut joogakauden




Varsin vauhdikas alku. Erilainen ja vauhdikas. Vaan eiköhän se tästä.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Ajatuksia tälle vuodelle

2018

Sanotaan nyt ensimmäiseksi, että mitään en lupaa. Mutta tiettyjä asioita mietin.


  • Ruokahävikki: Siivosin tänään jääkaappiani ja pakastinta. Vaikka olen yrittänyt kiinnittää asiaan huomiota aikaisemmin, täytyy silti ryhdistäytyä edelleen. Voisi siitä mehupurkista sen viimeisenkin lasillisen nauttia. Eikä jättää kaappiin hillopurkkia, jossa on vielä viimeinen lusikallinen hilloa. Sen voisi hyvällä omalla tunnolla laittaa vaikka sinne kaurapuuroon hillosilmäksi, eipä tarvitsisi sitä sitten ihmetellä. 
  • Valokuvaus: Aikaisemminkin on tullut todetuksi, että onnellisimmillani olen kamera kädessä kissoja kuvaamassa. Kunhan valo tästä lisääntyy, niin tätä voisi lisätä elämään. Valokuvausta siis, kissojen lukumäärä on hyvä. 
  • Värikynät: Kaivoin esiin värikynät. En ole kummoinenkaan piirtäjä, mutta ehkä voisin silti käyttää värikyniä. Ainakin Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen vuosi tehtäväkirjaani, jonka sain ystävältäni joululahjaksi. Oli mieluinen. 
Vuodenvaihde on aina tuntunut keinotekoiselta ajankohdalta uudistumista ajatellen, minulle toimii parhaiten syksy. Kesäloman jälkeinen aika. Silloin kun taas lisätään väriä ripsiin ja puetaan päälle hieman asiallisemmat vaatteet. Silloin kun vilkaisee peiliin ennen kuin painelee ovesta ulos.



Naurua uuteen vuoteemme, iloa ja rakkautta myös! 

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Sosiaalinen erakko

Päivien saldo

Viime päivinä minä, sosiaalinen erakko, olen: 
  • nukkunut
  • lukenut
  • nukkunut
  • herännyt myöhään
  • nauttinut aamiaisia sängyssä
  • rapsuttanut kissoja
  • tehnyt rästitöitä
  • jättänyt pyykit pesemättä
  • leikittänyt kissoja
  • siivonnut jälkiäni, lehtipinoja ja eteisen lipaston päällystä
  • ihaillut saamiani joulukortteja
  • katsonut ainakin 10 Masterchefin jaksoa nauhalla, enkä edelleenkään ole katsonut koko tuotantokautta. Toki olen joutunut kurkistamaan netistä kuka voitti ;)
  • syönyt suklaakonvehteja
  • vieraillut äidilläni ja veljelläni
  • vieraillut ystävälläni
  • nauttinut ja ihmetellyt ajan kulumista

En ole tehnyt mitään liikaa, enkä mitään liian vähän. Olo tuntuu toipuneelta ja tunnen olevani valmis tulevan vuoden haasteisiin. Ainakin niihin, mitkä näin etukäteen jo tiedän. 

maanantai 25. joulukuuta 2017

Kun mamma matkaan lähti...

Vuoden viimeiselle työmatkalle

Merkitään nyt muistiin vuoden viimeisen työmatkan loppukin.

Matkaan pääsimme seuraavana päivänä. Düsseldorfin sijaan lensimme Brysseliin. Sieltä junalla Aacheniin tarkoituksena illastaa työkavereidemme kanssa. Päädyimme kuitenkin hotelliin syömään kahdestaan, sillä, yllätys, yllätys, juna oli myöhässä. Reilun tunnin. Ensin vajaa puoli tuntia ja sitten vielä hitaammille raiteille siirtyminen hidasti matkaa entisestään. Ei voinut kuin nauraa.

Hotellilla ruoka oli hyvää, vaikkei paikka muutoin kummoinen ollutkaan. Varsin eksoottinen mökki.


Vaan kukapa olisi arvannut, että tässä hotellissa oli minulle paras tyyny kaikista niistä hotelleista, joissa olen yöpynyt.

Itse kaupunki näytti viehättävältä, ainakin se vähä mitä siitä näimme matkatessamme toimistolta asemalle taksilla.