Sivut

maanantai 31. elokuuta 2015

Vauhdikas viikonloppu

ja kukkivat ruusut

Isää on onniteltu, tavaroita kierrätetty pisteeseen jos toiseenkin, uusi sänky ostettu ja vaikka mitä. Arvio makuuhuoneen kuivatusajasta on nyt 7-10 päivää. Tilasin isännöintitoimistosta itselleni kopion korvauspäätöksestä (taloyhtiön vakuutuksesta). Siinä lukee selvästi, että korvataan vahinkoa edeltävään tilaan. En nyt oikein ymmärrä mistä minulle sen muovimaton keksivät? Kyllä nosti verenpainetta, eikä asia vieläkään ihan loppuunkäsitelty ole. Nyt on kuitenkin jo itkut itketty ja tilanne näyttää paremmalta. Hyvä niin. 



Parkettiinkin saan itse vaikuttaa. Helpotus!

Lukuvuorossa: Lehtolainen Leena Surunpotku, Tammi 2015, kirjakerhosta. 

Lukuvuorossa: Teir Philip Talvisota, Otava, 2013, Ostos Stockan -80% kirja-alesta. 

16 kommenttia:

  1. Toivotaan, että parin viikon päästä remppa on ohi ja vain haileana muistona tästä vuodesta.

    VastaaPoista
  2. Hyvä että edes se parkettiepisodi päättyi parhain päin. Teillähän on sitten melkein uusi makkari kun on upouusi sänky ja lattia. Jotain kivaa, uutta tekstiiliä vielä siihen lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan mitä tapahtuu! Muita muutoksia ei kyllä ole mielessä.

      Poista
  3. Ou jee! Ou jee, ou jee, ou jee! Kärvistelen jonkun ihmeen vatsakrampin kourissa, mutta hyppelen virtuaalisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Toivottavasti kramppi on jo ohi.

      Poista
  4. No hyvä! Nyt kuulostaa lattia-asia siltä miltä pitääkin :)

    VastaaPoista
  5. OK asiat lutviutuu. Eikä sulla oo taatusti ollut tylsää kun olet setvinyt ja ostellut ja jos mitä! Syvimmät onnittelut parkettiasiasta, koska se on selvästi ollut paskin nakkisoppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u. Ei ole ollut tylsää. Tylsempääkin olisi saanut olla.

      Poista
  6. Hyvä että pahimmat itkut on itketty, toivottavasti uusia yllätyksiä ei enää tule. Kiva että ruusut kukkivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut todella kukkivat! Sekä Helmin muistoruusu, että Sulon ensimmäinen äitienpäiväruusu.

      Poista
  7. Lattia-asia kuulostaa nyt siltä kuin piti. Pitäähän sen niin ollakin, että siihen tilanteeseen korjataan, mistä oltiin ennen vahinkoa.

    VastaaPoista
  8. Helpotus tosiaan, ei olisi mitenkään käynyt minun järkeeni, että parketti otetaan pois, mutta ei laiteta takaisin.
    Toivon, että pääsette pian normaaliin kotielämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, jo viikko ja kaksi yötä patjalla lattialla. Kyllästyttää jo.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.