Sivut

lauantai 7. joulukuuta 2013

Maisema

tänään

Täällä tupruttaa tulla hiljalleen lunta. Jos tämä vauhti pysyy, niin minäkin olen tyytyväinen. Paljoa lunta ei tarvitakaan, maisema valaistuu jo vähämmästäkin.


Eilisilta kului television ääressä, niin kuin lähes aina itsenäisyyspäivänä. Kättelyä on mukava katsoa pukujen takia ja konsertti oli mielestäni hyvä vaihtoehto perinteiselle tanssille. Keskustelua on eri foorumeissa aiheuttanut muun muassa konsertin surumielinen sävy. Minun mielestäni konsertti oli tähän juhlaan juuri sopiva. Jos me emme nyt muutenkaan niin riehakkaita ole, niin miksi sitten itsenäisyyspäivän konsertissa?


Liikaa riehakkuutta löytyikin sitten Tampere-talon ulkopuolelta. En voi ymmärtää. En vaikka kuinka asiaa miettisin. Mielenosoittajien sanoma jäi epäselväksi. Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta taidan jättää sikseen. Ei tuolla tempauksella mitään hyvää saavutettu.

8 kommenttia:

  1. Ahaa, minulta jäivät juhlat katsomatta, niin en osaa ottaa kantaa. Aika samalta täälläkin tänään näyttää, ei nyt ihan noin suuria hiutaleita ole tullut, että niitä oksille jäisi, mutta maassa on paikoitellen valkoisia kohtia.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä kanssasi: todella kaunis konsertti! Ja ne suomalaisen kirjallisuuden otteet olivat hieno oivallus musiikin yhteyteen. Ja Vesku ♥.

    Mellakointi itsenäisyyspäivänä on mielestäni jotakin niin vastenmielistä ja epäkunnioittavaa, että olisi melkein parempi olla uhraamatta riviäkään sille touhulle.

    Eilinen loskaisuus alkaa muuttumaan Porvoossakin toiveikkaaksi kuuraksi ja pakkaseksi. Ehkä tästä sittenkin saadaan talvi...

    VastaaPoista
  3. Mietin myös, että olemmepa me surumielistä kansaa. Mutta minua se ei haitannut. Konserttiesitys oli minun makuuni ja Vesku oli parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on nyt talvista ja valkoista. Minusta konsertti oli hyvä idea, nautintoa koko kansalle. Mielenosoittajien pointti taisi olla vain osoittaa mieltä.

    VastaaPoista
  5. Suomalaiset mielenosoitukset on useimmiten surkeitä kännisten tötöilyjä. Tällä kertaa pyrittiin myös vahingoittamaan eläimiä, joten idiootit eivät saa pienintäkään sympatiaa puoleltani.

    VastaaPoista
  6. Saila: Täällä on maa valkoisena vieläkin! Ensi viikolla ehkä taas sulaa.

    Milla: Kyllä se talvi sieltä jossain kohdin tulee! Ei ole vielä koskaan ollut tulematta.

    Inna Vaara: Kyllä meissä pieni surumielisyys asuu.

    Cheri: Ehkäpä saamme nauttia konserteista jatkossakin jossain määrin?

    Zepa: Ei kyllä tipu sympatiaa tältäkään suunnalta.

    VastaaPoista
  7. Riehuminen, rikkominen ja eläinten vahingoittaminen on niin älyvapaata, etten löydä sanoja...

    Mukavaa vaihtelua oli tuo juhla Tampere-talolla. Ehkä joskus vielä täällä Turussakin ...? :-)

    VastaaPoista
  8. Snabelbacka: Minustakin juhlapaikkaa voisi kyllä vaihtaa! Se olisi kiva nähdä juhlat Turussa, Jyväskylässä, Oulussa ja vaikka missä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.